Lyhtypuisto Pormestarin Valopuistossa, jossa kaksi valkoista kellokukkaa.

Pormestarintalon Valopuisto on jo vuosia ollut yksi Valojen yön suosituimpia vetonauloja, eikä syyttä; Lähes 150 eri tekijän työpanos Valopuiston luomistyössä ja rakentamisessa tekee siitä moninaisen ja runsaan kohteen. Valopuisto on ehdottomasti yksi Valojen yön ydintoimintoja, jonka yhteisluomisen muoto on jo arvo itsessään. 

Tänä vuonna isäntäväki avaa puutarhan perjantaina klo 18-24, mutta myös lauantaina klo 19-23. Näin varsinkin lähellä asuvat voivat hyvin vierailla puutarhassa vasta lauantaina ja mahdollisesti välttää festivaali-illan pahinta ruuhkaa. Molempina iltoina puutarhassa pääsee ihastelemaan valotaidetta ja puiston tunnelmavalaistusta; AK Sound & Music Servicen valosuunnittelulla luodaan puutarhaan sadunomainen, väriä hehkuva valomaailma.

Useat toimijat ovat valmistaneet erilaisia valoteoksia osaksi Valopuistoa. Kotkan Rannikkopajan ja Haminan Luovan pajan nuorten toimesta kokonaisuudessa nähdään mm. lumotun metsän ihmeitä, valaistua lasimosaiikkia sekä kiltti peikko. Haminan lukion Siepparit-teos innoittuu unisieppareista, joilla voidaan karkoittaa painajaisia ja houkutella hyviä unia ja ylipäänsä hyviä asioita. Pappilansalmen koulun valoteoksissa esiintyvät syksyyn sopiva sateenvarjo-teema sekä valoköynnökset. Vehkalahden koulun riemastuttavat teokset ovat kiivenneet puuhun ja tervehtivät tulijoita korkeuksista. Harjun oppimiskeskuksen Leijuva lumous on floristimestari Mari Halkolan suunnittelema valoista, kasveista ja aterimista koostuva teos, jonka toteuttavat Harjun oppimiskeskuksen opiskelijat. 

Valopuisto on ainutlaatuinen ja tunnelmallinen taidegalleria. Anna-Liisa Suntio luontoaiheiset organza-työt asettuvat näytteille piharakennuksen puuliiterien oviaukkoihin. Svetlana Lepikön Valoenkeli sekä neljä teosta Riikka Kronström-Johanssonin  kesänäyttelystä ovat niin ikään näytteillä Valopuistossa.

Myöskään lapsia ei ole unohdettu Valopuistossa. Kirjailija Tuukka Sandstömin kirjoittamia ja lukemia lastenrunoja voi vetäytyä kuuntelemaan tuijamajan suojiin. Tuijamaja on somistettu Varpu Erosen teoksilla, joissa kuvat ja valot leikkivät keskenään.

Teosten lisäksi puutarhassa on Lyhtypuisto-kokonaisuus, jonka tekoon on osallistunut reilut 40 henkilöä. Kaikki tekijät ovat itsenäisesti saaneet suunnitella ja toteuttaa mielikuvituksellisen lyhtymäisen valoteoksen ”roikkavalon” ympärille. 

Valopuiston lisäksi puutarhassa pääsee perjantai-iltana nauttimaan myös elävää taidetta. Klo 20.30-22 -välisenä aikana Fire Lady Tintti Mikkosen valoperformanssi, liikkuva valohahmo ilahduttaa puutarhassa vierailijoita.